Hei joogaporukat!

Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin Kuopion astangajoogasalilla mukavissa merkeissä.

Tunteja vedetään kuten syksylläkin, viitenä iltana viikossa. Maanantaina ja keskiviikkona klo 17–18.30 on Marjutin vetämät mysoretunnit. Tiistaina klo 16–17.15 Saijan ja perjantaina klo 17–18.15 Katjan ohjatut tunnit, ohjelmassa seisomasarja loppuliikkeineen ja vaihtelevasti hengitysharjoituksia, muutama ensimmäinen istumaliike tms, kaikki ohjattuna siten, että myös joogan alkutaipaleella olevat pysyvät mukana. Torstaina klo 17.30–19 on Petrin vetämä ohjattu tunti. Tunnilla tehdään seisomasarja ja istumasarjaa maksimissaan sarjan puoliväliin saakka. Sarjassa edetään siten, että kaikki harjoittelijat pysyvät mukana. Asennoista ohjataan variaatioita tarpeen mukaan. Konkareille tunnin anti on keskittyneen harjoituksen lisäksi työskentelyohjeet, joiden avulla tekemiseensä saa laatua myös itsenäisessä harjoittelussa. Kaikki meidän tunnit sopivat kaikille aloituskurssin käyneille harjoittelijoille.

Koronatilanne on salillamme huomioitu paitsi hygienia-asioitten tehostamisen suhteen, myös oppilasmäärässä per tunti.
Syksyllä otettiin käyttöön varausjärjestelmä eli varaa paikkasi tunnille kirjautumalla järjestelmään. Tunnit näkyvät systeemissä noin kuukauden kerrallaan. Koska paikkoja on rajatusti, pyri varaamaan VAIN ne tunnit joille todennäköisesti olet tulossa. Tällä tavalla paikkoja riittää kaikille halukkaille, ja muutkin voivat suunnitella tulemisiansa etukäteen.
Varauksen voi perua vielä tuntia ennen varattua tuntia. Peru kuitenkin varauksesi HETI kun tiedät esteestä. Näin taas muut saavat tiedon vapautuneesta paikasta hyvissä ajoin ja ehtivät reagoida. Ohjaajaporukka seurailee perumatta jättämisiä, ollaan huolellisia tässä.
Tässä toivotaan joogista asennetta, eli sitä että huomioit mahdollisuuksien mukaan myös muita harjottelijoita 🙂

Otamme todella mieluusti vastaan palautetta varaussysteemistä. Onko semmosia kokemuksia että ei mahdu tunneille?

Alkeiskursseja järjestetään kevään aikana normaaliin tapaan. Ensimmäinen kurssi on 5.–7.2. ja sinne on vielä tilaa.
Jo tutuksi tulleita ekstra-tunteja joogasutrien, asanatekniikan ja meditaatioharjoitusten parissa järjestetään silloin tällöin. Tunneista ilmoitellaan Facebookissa, Instagramissa ja lukujärjestyksessä.

Petri Räisäsen viikonloppukurssi täyttyi ennätysnopeasti. Kurssi on tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Peruutuspaikkoja voi kysellä!

Kursseista ja salin toiminnasta saa lisätietoa osoitteesta www.kuopionastangajooga.fi.

Jos haluat liittyä yhdistyksen jäseneksi ja päästä hyödyntämään jäsenetuja tutki nettisivujen osio Yhteys ja Tuntikuvaukset -> Omatoiminen harjoittelu.
Jäsenmaksu on vanha tuttu 30€ per kalenterivuosi. Jäsenmaksun maksamalla kannatat toimintaamme ihan konkreettisesti <3

Mukavaa alkuvuotta joogaharjoituksen parissa toivotellen,

Marjut